Kirjoittanut @cori_explore 

Suurlähettiläämme Cori on meidät TripLegend Kirgisian seikkailu ja piti päiväkirjaa. Anna hänen johdattaa sinut Keski-Aasian maan vaikuttaviin maailmoihin ja saat kuvallisen maistiaisen Kirgisiasta.

Corilla on jo paljon matkakokemusta. Hän on matkustanut tähän mennessä 45 maassa, joista 29 Euroopassa, 6 Aasiassa, 6 Amerikassa ja 4 Afrikassa. Hurja matka, johon me saimme nyt olla mukana. Kestävästi ajatteleva, maailmaa rakastava ja matkavinkkejä pursuava nainen kirjoittaa kokemuksistaan.

Corin matkakertomus - Seikkailusi Kirgisiassa

Istuin hermostuneena lentokentällä. Ensimmäinen lentoni yksin oli tulossa. Kaikki menee hyvin, sanoin itselleni kuin jonkinlaisena mantrana. Niin monta kertaa kuin olin elämässäni lentänyt, minun pitäisi hallita myös tämä lento. Epämiellyttävä tunne vaihtui puhtaaseen odotukseen. Tunteiden vuoristorata kiersi kehossani jo kymmenettä kertaa.

Laivaan nousu alkoi, ja niin alkoi myös seikkailumatkani Kirgisiaan.

Ensimmäinen lento Düsseldorfista Istanbuliin sujui ongelmitta. Olin sattumalta istunut suoraan oikealle portille. Tiesin, että muut ryhmäläiset olisivat seuraavalla lennolla kanssani. Niinpä pidin vahtia, kunnes löysin heidät. Olin sattumalta istunut oikealle portille. Tiesin, että seuraavalla lennolla kanssani olisi muitakin ryhmän jäseniä. Niinpä pidin vahtia, kunnes löysin heidät. Oli erittäin mukavaa ja rauhoittavaa tuntea jo osa ryhmästä.

Meillä ei ollut paljon aikaa jutella. Seuraava lento oli tulossa. Istanbul - Bishkek, viiden tunnin yölento. Tein oloni niin mukavaksi kuin lentokoneessa voi ja torkahdin. Järkytys herätti minut lyhyiltä torkuiltani. Turvavyön merkki vilkkui, mikä tarkoitti, että turbulenssi oli tulossa. Turbulenssi oli vähättelyä. Tuntui kuin olisin lentänyt hurrikaaniin. Pidin kiinni käsinojista kokonaiset kaksi tuntia. Mainitsinko jo, että pelkään lentämistä? Puolet koneesta näytti juoksevan vessaan. Vilkaisu vasemmalle pienen lapsen kasvoihin ei antanut aihetta hyviin spekulaatioihin. Lyhyen huutokohtauksen jälkeen se oli tehty. Paitsi vanhemmat, myös koko lattia oli sotkettu. Lopulta laskeutuminen lähestyi. Puhh....done.

Tervetuloa Kirgisiaan.

Päivä 1:

Sisääntulo sujui ongelmitta. Kesti vain muutaman minuutin, ennen kuin uusi leima ilmestyi passiin, ja matkalaukkuni oli jo kiertämässä liukuhihnalla. Odotin muuta ryhmää. Yhdessä menimme saapumisaulaan ja etsimme Triplegend-kylttiä. Lukemattomat taksikuskit piirittivät meitä välittömästi. Kohtelias "Ei kiitos." riitti karistamaan heidät. Ja siinä hän seisoi, oppaamme Pavel. Meitä tervehdittiin lämpimästi. Kuljettajamme Emil laittoi matkatavarat nopeasti säilöön. Matka lentokentältä kaupunkiin kesti noin 40 minuuttia. Katselin ikkunasta ulos kuin transsissa. Lehmät ja hevoset koristivat tienvarsia. Olin siis todella saapunut Kirgisiaan.

Minulla ei ollut aikaa monille ajatuksille. Garden Hotel Bishekissä muutin yhden hengen huoneeseeni ja sovin tapaamisesta muiden kanssa. Käytin reilun tunnin pieniin tehotorkkuihin. Herätyskello herätti minut unestani. Aikaero oli neljä tuntia. Joten jetlag ei ollut aivan yhtä järkyttävä. Unta jäi silti saamatta lennon takia. Vastapäätä olevassa supermarketissa oli valuutanvaihtopiste ja myös useita pankkiautomaatteja.

Tilasimme taksin, josta maksoimme kokonaiset 2 €, päästäksemme 10 minuutin päässä olevaan keskustaan. Eräällä torilla heittäydyimme ulos. Minä, joka olin edelleen silminnähden hämmentynyt, olin tietysti unohtanut kamerani hotelliin. Tyypillistä minulle. Yritin ikuistaa ensivaikutelmia kännykällä. Kävelimme puiston läpi. Täällä nuoret ja vanhat saattoivat viihtyä. Ja ennen kuin huomasinkaan, istuin maailmanpyörässä. Kärsin erittäin pahasta korkeanpaikankammosta. Miksi oikeastaan istuin siinä? Jo muutaman minuutin kuluttua ryhmädynamiikka vaikutti minuun kuin jonkinlainen taikajuoma. En voinut hyvin, mutta onneksi en myöskään sekoillut. Jatkoimme kävelyä kaduilla kauniissa auringonpaisteessa. Yhtäkkiä katukoira liittyi seuraamme. Kutsuimme sitä hellästi Felixiksi.

Felix seurasi meitä kaikkialle. Asetuimme keskellä viheriötä sijaitsevaan pubiin. Felix käytti taukoa hyväkseen ja otti pienet nokoset vihreällä nurmikolla. Ja mikä se oli, joka ryömi housujeni jalassa? Katsoin pienen oravan silmiin, jonka korvat lepattivat tuulessa edestakaisin. Okei. Bishkek antoi kaikkensa ja lumosi minut täysin jo ensimmäisenä päivänä. Yhtäkkiä paksut harmaat pilvet vyöryivät päälle. Hiivimme pois pubista ja katselimme Felixin leikkiä oravan kanssa vielä kerran. Sydämemme vuoti verta, mutta edessämme oli vielä kokonainen kiertomatka. Takaisin hotellilla satoi kaatamalla. Lepäilin vielä kaksi tuntia ennen kuin koko ryhmämme kokoontui illalla illalliselle. Tutustuminen toisiimme oli hienoa. Uupuneena ja hyvin ruokittuna menin illalla nukkumaan ja odotin innolla seikkailua, joka alkaisi toden teolla seuraavana päivänä.

Päivä 2:

Nousin sängystä yllättävän hyvin. Runsaan aamiaisen jälkeen työnsin matkalaukkuni hotellin parkkipaikalle. Emil oli jo ahkerasti ahtaamassa 9 matkustajan matkatavaroita. Meidän piti lähteä retkelle tila-autolla. Tavaratilassa ei ollut paljon säilytystilaa, mutta Emil oli mestari tetris-pelissä.

Kaikki etsivät istumapaikan, ja siitä alkoi matka tuntemattomaan Kirgisiaan.

Kaikki katsoivat ikkunasta ulos lumoutuneina. Yksi tai toinen painoi nenänsä ikkunaa vasten. Oli niin paljon nähtävää. Naiset maalasivat tienvarren puiden rungot valkoisella kalkilla suojatakseen niitä tuholaisilta. Karjan laiduntaminen tienvarressa on siellä yhtä normaalia kuin hevosratsastajat keskellä tietä. Saimme ensivaikutelman maan villistä puolesta. Minibussimme kiemurteli Silkkitietä pitkin Kazakstanin rajalla kohti Issyk Kul -järveä. Tien toisella puolella odotti kilometrin mittainen rekkajono, jossa kuorma-autot odottivat pääsyä Kazakstanin rajan yli. Silkkitie on yhä nykyäänkin tärkeä kauppareitti.

Pysähdyimme vuoristossa sijaitsevan joen varrelle ja joimme kahvia ja teetä. Kirgisian paras vessa on muuten luonto. Käytin aikaa uskaltautumiseen ensimmäiselle lennolle drone-robotillani (jota kutsutaan myös hellästi pieneksi lentäväksi lohikäärmeeksi). Olin jo valmiiksi ihmeissäni. Seuraava pysähdyspaikkamme oli Kyzyl Tuu. Pakettiauto pysähtyi keskelle pientä kylää. Siellä söimme lounasta kirgisialaisen perheen kanssa. Sen jälkeen meille näytettiin maatilalla, miten perinteinen jurtta rakennetaan. Kaikki auttoivat, jotta jurtta oli valmis muutamassa minuutissa.

Olimme siis selviytyneet ensimmäisestä ryhmätehtävästä parhaalla mahdollisella tavalla. Vahvistuneena pakettiauto kiemurteli vuorten reunustamalla tiellä. Keskellä ei mitään pysähdyimme. Uhhh, siellä näin kaksi upeaa kotkaa. Innostuneina ryntäsimme ulos pakettiautosta. Vieraamme oli yksi Kirgisian viimeisistä kotkanmetsästäjistä. Saimme kuulla paljon mielenkiintoista tietoa kotkanmetsästyksestä ja perinteestä. Tällainen maakotka oli hyvin vaikuttava. Saimme kaikki pidellä sitä.

Vau, käsivarrellani oli varmasti 7 kiloa, jota en enää pystynyt pitämään pystyssä lyhyen ajan kuluttua. Ketun nuken avulla havainnollistettiin, miten kotka metsästää. Kuin pieni lapsi, silmät säihkyen ja suu puoliksi auki hämmästyksestä, seisoin siinä ja katselin maakotkaa. Hiljaa se liukui ilmassa, vain syöksyen jyrkästi alas saaliinsa päälle kuin tyhjästä. Viimeistään nyt ensimmäiset sata kuvaa oli jo purkissa.

Raskain sydämin jouduimme luopumaan petolinnuista. Minibussimme jatkoi matkaansa Bel Tamin jurttileiriin. Se oli hieman luokkaretkiluonteinen, tietysti positiivisessa mielessä. Kaikki tytöt viettivät yönsä jurtassa ja pojat tietenkin myös. Jurtan lattialla oli mukavat sängyt ja kamiina lämmitti teltan kunnolla. Vessat ja suihkut olivat ulkona, kuten leirintäalueella. Jurttien taustalla kimalteli hämärässä kaunis Issyk Kul -järvi. Herkullisen illallisen jälkeen kerroimme toisillemme leirinuotion äärellä monia tarinoita matkoistamme. Kun tuuletimme jurttaamme vielä kerran, yksi pikkukissoista hiipi sisään. Se vietti koko yön kanssamme, mistä olimme kaikki hyvin iloisia.

Päivä 3:

Vähän ennen kuutta aamulla me tytöt hiivimme kohti Issyk Kul -järveä, joka oli oikeastaan vain muutaman askeleen päässä. Osa meistä sai verenkiertomme käyntiin jääuinnilla, ja loput meistä katselivat romanttisesti auringonnousua ja nauttivat luonnon rauhallisesta tunnelmasta ja hiljaisuudesta. Täydellinen aamu Kirgisiassa.

Aamiaisen jälkeen laukku ja matkatavarat oli pakattu pois. Päiväohjelmassamme oli kourallinen kohokohtia.

Hevoset taas tien päällä. Totunko tähän näkyyn matkan aikana?

Auto pysähtyi henkeäsalpaavaan vuoristomaisemaan. Näkymään: vehreät niityt venyivät kilometrien päähän mäntymetsään ja päättyivät lopulta lumihuippuihin. Pidän näkemästäni, ja myös muu ryhmä näytti innostuneelta ja tyytyväiseltä. Oppaamme Pavel spurttasi eteenpäin. Hui, hänellä on todella nopea tiukka askel. Jokainen kiipesi Shatylyn näköalapaikalle omaan tahtiinsa.

Teekupposen äärellä nautimme näkymistä siniselle Issyk Kul -järvelle, joka täältä ylhäältä katsottuna näytti siltä, kuin katselisi merelle. Aurinko oli tänään parhaimmillaan. Ensin riisuuduimme ennen kuin lähdimme paluumatkalle. Ennen pakettiautoon nousemista meidän piti jonottaa Emilin kanssa. Hän harjaili vaatteistamme lian pois käsiluudan kanssa. Puhtaina jatkoimme matkaa.

Vain tuntia myöhemmin laskeuduimme kuvainnollisesti Marsiin. Nipistä minua. Kävelimme omituisen, punaisista kallioista koostuvan maiseman läpi. Ei, en ole Yhdysvalloissa, vaan oikeasti Kirgisiassa. En odottanut täältä mitään tällaista. Fairy Canyon on yksi matkan maisemallisista kohokohdistani. Salaperäiset veistokset ja kalliomuodostelmat vaanivat joka nurkan takana. Hiljaisuus. Täällä ei yksinkertaisesti ollut ketään muuta kuin meidän ryhmämme. Lentävällä lohikäärmeelläni oli silkkaa iloa lentää ympäriinsä ja ottaa erikoisia tilannekuvia.
Kuten aina, aika kuluu nopeimmin näissä erityisen kauniissa paikoissa. Kiipesimme jälleen kerran jyrkän mäen päälle ja nautimme viimeisestä näkymästä tähän marsilaismaisemaan.

Lepo? Olimme nälkäisiä uusille vaikutelmille. Mikä meitä odotti seuraavaksi? Auto pysähtyi huomaamattomalle tielle. Näimme vain pienen joen ja kallion. Siirryimme muutaman metrin kallion ohi. Sen takana meitä odotti toinen unenomainen maisema. Punaiset kalliot kohosivat taivaalle. Kaikki oli niin kauniin vihreää ja ensimmäiset kukat olivat avaamassa nuppujaan. Kevät oli jo saapunut tänne. Pieni joki ylitettiin muutamalla askeleella. Nyt kiipesimme mäkeä ylös. Pieniä valkoisia etanankuoria lojui kaikkialla maassa. Yritin tietysti väistää jokaista pientä kuorta. Ylhäältä avautui upea näkymä Seitsemän härän laaksoon.

Päivä päättyi Green Yard -hotelliin Karakolissa. Se on erittäin mukava perheomisteinen hotelli. Sisään astuessaan kaikkien on riisuttava kenkänsä. Klassiset tossut olivat jokaisen vierailijan saatavilla. Minäkään en ollut sitä vielä kokenut, mutta pidin sitä todella hienona. Aulassa oli myynnissä pieniä matkamuistoja ja juomia. Istuimme hetken aikaa yhdessä, ennen kuin väsymys valtasi meidät.

Päivä 4:

Ensimmäiset auringonsäteet kutittivat minut ylös sängystä. Sää lupasi erinomaista päivää. Tänään ohjelmassa oli päiväretki. Alun perin suunnitellulle vaellukselle emme päässeet, koska talvi riehui vielä korkealla. Täytimme nopeasti vesipullomme hotellin vesiautomaatista ja lähdimme liikkeelle. Lähtöpaikkana oli jälleen kerran Sevens Bull Valley, jossa olimme käyneet jo edellisenä päivänä. Ja sitten kävi pamaus. Lehmä oli osunut automme päälle. Onneksi eläimelle ei käynyt mitään. Tykkäsiköhän Emil pienestä lommosta lokasuojan etuosassa yhtä paljon kuin me. Hän rakastaa pakettiautoa, ja onneksi lommo oli vain minimaalinen. Juoksimme pois.

Ohitimme ränsistyneen maatilan. Hevoset ja lehmät tervehtivät meitä muutaman metrin välein, ja taivaalla kiersi haukka. Päivän vaelluksen piti olla 17 kilometriä pitkä. Lähdimme liikkeelle. Motivoituneina lähdimme liikkeelle. Jo ensimmäinen mäki oli haaste. Räkäisesti ja räkäisesti raahasin itseäni mäeltä mäelle. Kuljimme polvenkorkuisten lumikenttien halki ja hyppäsimme kalliolta toiselle raivoavien jokien yli. Olin päähenkilö dokumenttielokuvassa Kirgisian vuoriston luonnonkauneudesta. Siltä se minusta tuntui.

Korkeimmalla 2800 metrin korkeudessa Pavel purki kaasukeittimen ja keitti tuoretta teetä. Olimme saaneet hotellilta lounaspaketit, jotka nyt ryöstimme. Kuuden tunnin jälkeen jalkojani ja jalkojani särki. Joukkomme näytti varmaan aika huvittavalta. Kaikki olivat uupuneita, mutta hyvin tyytyväisiä. Söimme illallisen hotellissa ja päätimme illan oluella aulassa.

Päivä 5:

Aikaisin aamulla olimme kaikki innoissamme ja suuressa odotuksessa. Tänään oli ulkoilmaseikkailu, jota odotimme innolla. Ajoisimme 3880 metrin korkeuteen ja vierailisimme Engilchekin aavekaupungissa.

Ajoimme kahdella jeepillä syvälle vuoristoon. Maisema oli jättimäinen. Jäälauttojen kastelema joki virtasi ohitsemme. Korkeusmetrit nousivat jatkuvasti kellossa. Hetken kuluttua löysimme itsemme sokerin peittämästä lumimaisemasta. Pysäkki.

Ojassa oli kuorma-auto, jossa oli hevonen. Toinen seisoi auton vieressä, samoin kuin kaksi koiraa ja kolme ihmistä. He tarvitsivat apuamme. He olivat viettäneet siellä yön ja olivat juuttuneet lumeen. Kun kaikki pääsivät ulos ja pysyivät etäällä. Jeeppimme antoi kaikkensa ja silti voimaa oli liian vähän. Jouduimme jättämään ihmiset taaksemme raskain mielin. Heidän lopputuloksensa ja pelastuksensa? Epävarmaa.

Jeeppimme jatkoivat matkaansa. Kierrimme serpentiinitietä yhä ylemmäs ja ylemmäs vuorelle. Lopulta pysähdyimme korkeimmalle kohdalle 3880 metrin korkeuteen merenpinnasta. Avasin oven, nousin ulos ja hetkeksi hengitykseni pysähtyi. Takaisin komentoon. Ilma oli niin ohutta, että minun oli pakko istahtaa hetkeksi uudelleen autoon. Kun olin hengittänyt useita kertoja syvään sisään ja ulos, oloni oli todella hyvä. Minulla ei ollut enää ongelmia siellä ylhäällä.

Lentävä lohikäärme purettiin ja se lensi elämänsä kierroksen. Minusta tuntui vähän kuin olisin ollut Game of Thronesissa, muurin takana. Lyhyen pysähdyksen jälkeen tie vei meidät takaisin alas Chong Ashuu -vuorisolaa kohti Sary Djazia. Hetken kuluttua tulimme rajalle. Millainen raja? Täällä vuorten keskellä on rajavalvonta. Laittakaa kamerat pois ja ottakaa passit esiin. Meidät tarkastettiin ja jopa tavaratilaan katsottiin. Tarvitaan erikoislupa, jos haluaa ajaa kauemmas vuoristoon.

Olimme noin 70 kilometrin päässä Kiinan rajalta. Oppaamme Timur ja Aida olivat tietenkin valmistautuneet. Muutaman minuutin kuluttua ohitimme rajan ja ajoimme eteenpäin. Olimme jättäneet lumen taaksemme, ja hetken kuluttua huomasin ensimmäisen marmotin. Katsokaa tuolta vasemmalta ja oikealta. Automme oli ihan sekaisin. Aika söpöjä nämä pikku kaverit. Rakastan katsella eläimiä. Mitä muuta näemme tänään? Olin jo kauan sitten asettanut tutkimusmatkailutilan päälle.

Saavuimme vihdoin määränpäähämme 5 tunnin kuluttua. Katsoimme kukkulalta alas Engilchekin aavekaupunkiin. Tinakaivosten sulkemisen myötä myös sen asukkaat katosivat. Muutama ihminen asuu siellä vielä nykyäänkin, ja me tapaisimme joitakin heistä nyt. Kengät pois ja hyvään huoneeseen. Yksi Englichekin opettajista kutsui meidät lounaalle. Se oli herkullista. Lihan ystäville oli jotain yakin kanssa ja myös me kasvissyöjät olimme tyytyväisiä ja kylläisiä.

Vessassa käymisestä tuli todellinen seikkailu. Itse talossa ei ollut vessaa. Meidän oli käveltävä muutama metri ja mentävä tyhjän rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen. Siellä oli avoimia koppia, joiden lattiassa oli reikä. Olin käynyt monissa kummallisissa vessoissa tässä maailmassa, mutta tämä oli ehdottomasti oudoin. Lounaan jälkeen vierailimme koulussa. Lapset ottivat meidät iloisesti vastaan. Ennen kuin lähdimme aamulla, pysähdyimme paikallisessa supermarketissa. Sieltä saimme ostettua koulutarvikkeita ja makeisia lapsille. Sydämeni säteili, kun olen työskennellyt sosiaalityöntekijänä niin monta vuotta. Lapset vilkuttivat meille vielä kerran.

Esityslistalla oli seuraavana esityslistalla. Engilchekin aavekaupungin lähellä oli kuumia lähteitä. Se näytti niin huomaamattomalta. Kuohuva joki, paljon isoja kiviä ja keskellä hohtavan turkoosia vettä ja kuumia lähteitä.

Halukkaat saattoivat ottaa kuuman kylvyn ja rentoutua. Valtavat kivet toimivat myös erinomaisena pukuhuoneena. Ennen kuin lähdimme jälleen vuorilta, vierailimme hylätyssä tinakivikaivoksessa. Se oli pimeä ja pölyinen. Oli hyvä, että matkapuhelimemme antoivat riittävästi valoa. Pieni jännitys oli onnistunut lopetus. Paluumatkalla huomasin lisää eläimiä, kuten peuroja ja jakin. Tämä oli erinomaista. 4 tuntia myöhemmin, melko myöhään illalla, saavuimme hotelliimme Karakolissa. Uupuneena ja riemuissani nukahdin aikaisin sinä yönä, innokkaana seuraavaa päivää ja uutta seikkailua varten.

6. päivä:

"Tämän maan onni on hevosten selässä!" Se oli mottomme tälle päivälle. Suunnitelmissa oli päiväretki hevosen selässä Karakolin laakson halki. Olin ennen ollut ratsastuskerhossa ja minulla oli jopa poni, mutta en ollut istunut hevosen selässä moneen vuoteen. Se näkyi kaikkien huvittuneisuudeksi. Kun katsoin kuumaa hattuani tuolla tavalla, en ollut varma, kantaisiko se minua. Hyvä on, hyvä on. Yritin kiikuttaa itseni hevosen selkään, mutta epäonnistuin surkeasti. Okei, tarvitsin apua. Olin siis tarjonnut päivän ensimmäisen naurun. Lopulta olin onnistunut nostamaan itseni ylös. Jo muutaman metrin jälkeen oli selvää, ettei tämä onnistuisi. Myös kaksi hevosopasta oli huomannut sen.

Pidemmittä puheitta pikku hevoseni sai nauttia vapaapäivästä, joten se vain ravasi vierellämme, ja minä sain Samurain, entisen poolohevosen. Samurai ja minä olimme täydellinen pari. Se oli kunnon lihaskimppu ja sitä pystyi ohjaamaan hyvin. Yksi oppaista joutui myös kävelemään, koska minulla oli nyt hänen pikku hevosensa. Nämä siperianhevoset ovat erittäin vankkoja. Kuljimme ylämäkeen ja alamäkeen niittyjen, kivien ja matalien jokien yli. Jouduimme jopa ylittämään jäätikön. Se oli silkkaa hulluutta.

Yhtäkkiä kaukaisuudesta kuului ukkosen jyrinää. Laskeutukaa alas ja pukekaa sadevarusteet päälle. Yläosaan tyylitelty sadeviitta, löysin kiven, joka palveli minua loistavasti kiipeilyn apuvälineenä. Vain kaksi minuuttia myöhemmin satoi kaatamalla. Yläpuolellamme taivaalla jyrisi kova ukkonen. Yhdellä joenrannalla ei ollut tietä läpi. Kaikkien oli käännyttävä takaisin. Tauon aika. Menimme suojaan puiden alle, purimme eväät ja lämmittelimme nuotion ääressä, kunnes sade eteni. Ratsastimme tyytyväisinä takaisin. Kävelimmeköhän me kaikki hieman hassusti 6 tunnin hevosajelun jälkeen.

Illalla pelasimme yhdessä pelejä, joimme olutta ja pidimme vain hauskaa.

7. päivä:

Kuinka nopeasti aika kuluikaan. Nousimme toiveikkaina pakettiautoon. Matkamme oli päättymässä. Yritimme nopeasti työntää nämä ajatukset syrjään. Karakolissa kävimme aamiaisen jälkeen vanhassa ortodoksisessa puukirkossa. Se oli niin kauniisti koristeltu ja aurinko verhosi sen kauniiseen valoon. Kukkivat kirsikkapuut sopivat täydellisesti maisemaan. Halusimme innokkaasti kurkistaa sisälle. Varovasti avasimme oven. Hei, kaverit, anteeksi, että häiritsen. Piispa ja kuusi muuta ihmistä kääntyivät puoleemme. Toki puhkesimme jonkinlaiseen messuun. Lähdimme nopeasti ulos, ikään kuin se tekisi ryntäämisen tyhjäksi.

Käsityömyymälästä ostimme hienoja matkamuistoja kotiin vietäväksi. Siellä oli huovasta tehtyjä eläimiä ja muita tyypillisiä kirgisialaisia käsitöitä. Ostoksilla tuetaan sosiaalisia hankkeita, mikä on mielestäni erityisen hyvä asia.

Emil ohjasi pakettiautoa taitavasti Issykkul-järven varrella kulkevilla teillä, kuten hän oli tehnyt kaikkina edellisinä päivinä. Viimeinen vilkaisu kirkkaansiniseen veteen, ja se oli kadonnut näkökentästämme. Olimme kiertäneet maailman toiseksi suurimman vuoristojärven kerran. Seuraava kohokohta oli piilossa vuorten keskellä. Eräältä näköalapaikalta nautimme näkymistä toiselle järvelle, Orto Tokoy -järvelle. Veden sininen väri oli jälleen hyvin vaikuttava.

Matkamme toiseksi viimeinen pysähdys oli Kochkorissa. Siellä yövyimme majatalossa. Huoneet olivat aidosti sisustettuja ja kiuas antoi kodikasta lämpöä. Kochkoria kehystää upea vuoristomaisema. Ennen kuin siirryimme huoneisiimme, pysähdyimme Altyn Kolin työpajassa. Siellä kaksi iäkästä naista näytti meille ja selitti, miten perinteinen shyrdak (matto) tehdään. Saimme kaikki auttaa, mikä oli todella hauskaa. Illallisen jälkeen oli jo pimeää.

8. päivä:

Minut ajettiin ulos aikaisin aamulla. Auringon ensimmäiset säteet valaisivat vuoret maagisesti. Pihan kissat nukkuivat vielä. Nautin hetken rauhasta. Aamiaisen jälkeen ajoimme takaisin Bishkekiin viimeiselle pysähdyksellemme. Kello 11 seisoimme jo keskellä paikallisia markkinoita. Siellä oli hälinää ja sekamelskaa. Rakastan paikallisia markkinoita. Erilaiset tuoksut haastoivat hajusynapsini kunnolla. Saimme tarpeeksi aikaa kuljeskella kujilla omatoimisesti ja kokea normaalia elämää. Takaisin hotellillemme matkan alusta, otimme heti taksin takaisin kaupunkiin. Pubissa ryyppäsimme viimeiselle päivälle ja pidimme silmällä eläinystäviä.

Myöhään iltapäivällä tapasimme oppaamme Pavelin, jonka kanssa kävelimme kaupungin läpi ravintolaan. Alkupalojen jälkeen meitä hemmoteltiin musiikillisella folklore-esityksellä, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Ääniä kuunnellen vietimme ihanan viimeisen illan. Ja sitten oli aika sanoa hyvästit. Hyvästit kahdeksalle ihanalle matkatoverille, joista tuli matkan aikana ystäviä, oppaalle, joka oli saattanut tämän matkan täydellisesti ja Emilille, joka ajoi meidät turvallisesti läpi maan. Viimeisenä yönä en nukkunut lainkaan hyvin.

9. päivä:

Nousin ylös, söin aamiaisen ja lähdin ulos. On aika lähteä kotiin. Kuten niin usein matkoilla, lähdin Kirgisiasta toinen silmä nauraen ja toinen itkien. Olin nauttinut matkasta suunnattomasti. Tuntemattomista on tullut ystäviä ja takanani oli todellinen seikkailumatka kauniissa maassa. Maisemat todella veivät mennessään ja vieraanvaraisuus oli lämminhenkistä. Kirgisia, tulen todella kaipaamaan sinua kovasti ja tulen varmasti takaisin.

(Paluulento sujui rauhallisesti ja ilman merkittäviä tapahtumia).

Lisätietoja Kirgisia seikkailu voit tutustua kotisivuillamme. Tutustu myös Haastattelu Cori Sieltä saat lisätietoja niistä ja yhteistyöstämme.